___________________________________________________________
Päivä oli siis perjantai 12.7.2013. Mulle oli alustavasti varattu käynnistysaika, mutta käskivät vielä soittaa aamulla synnärille ja varmistaa asia. Jos olis ollut ruuhkaa saleissa niin mun käynnistys olis siirtynyt viikonlopun yli maanantaille. Onneksi ruuhkaa ei ollut ja puhelimeen vastannut kätilö sanoi että klo 9 jälkeen voidaan tulla.
Mies tuli hakemaan minut kotoa (oli lähtenyt aamulla normaalisti töihin kun ei tiedetty vielä päästäänkö synnyttämään) ja ajettiin KYSille. Vastaanotossa ottivat neuvolakortin ja sit päästiinkin suoraan synnytyssaliin. Kätilö laittoi sydänkäyräanturit paikoilleen ja lääkäri tuli kattomaan ultralla, onko pojat pysyneet päät alaspäin (olihan ne).
Klo 10.30 mulle laitettiin kanyyli kämmenselkään ja siihen antibioottiliuos tippumaan. Äitipolilla otettiin pari viikkoa aiemmin bakteerinäytteet ja positiivisen streptokokkinäytteen vuoksi tuli tuo antibioottitippa. Ilman sitä on vissiin riskinä, että bakteeri tarttuu vauvoihin ponnistusvaiheessa.
Tipan laiton jälkeen oli vihdoin vuorossa kalvojen puhkaisu A-vauvalta. Lääkäri vähän ronkki jalkovälissä ja sit alkoikin lorista lapsivettä. Kalvojen puhkaisusta meni melkein tunti ennen kuin supistuksia alkoi tulla. Alkuun vaan vähän nipisteli, mutta aika pian ne muuttuivat kivuliaksi. Sain lämpöpussit selkää ja vatsaa vasten ja ne helpottivatkin kipuja hetkeksi. Könysin sängystä kiikkutuoliin ja kiikkutuolista sänkyyn, mutta ei ollut oikein hyvä olla missään. Kovin paljoa en pystynyt liikkumaan kun oli se antibioottikanyyli kädessä ja kaksi sydänäänianturia + supistusanturi vatsalla.
Klo 13 maissa mulle laitettiin kanyyli toiseenkin kämmenselkään ja siihen oksitosiiniliuos tippumaan. Sain myös ilokaasumaskin ja hengittelin sen kautta aina supistuksen tullessa. Kivut alkoi olla jo aika helvetilliset, tuntui kuin koko kroppaa olis rusennettu jossain puristimessa. Miehelle manasin aina supistusten välissä, etten enää ikinä rupea tähän hommaan...
Kahden aikaan olin jo ihan naatti. Lisäksi ilokaasu pisti pään niin totaalisen sekaisin, etten jaksanut enää edes puhua. Kätilön kanssa keskusteltiin epiduraalista, tai siis kätilö selitti ja minä yritin ölistä oikeissa kohdissa jokseenkin ymmärrettävästi.
Klo 15 oli vuoronvaihto ja saatiin uusi kätilö. Ja vihdoin klo 15.30 tuli päivystävältä lääkäriltä lupa epiduraaliin, anestesialääkäri tuli samantien laittamaan sen mulle. Kolmannella pistolla pumppu saatiin paikoilleen ja olo alkoi helpottaa melkein saman tien. Supistukset tuntui edelleen, mutta se tunne ei ollut enää terävää kipua vaan enemmänkin paineentunnetta häpyluussa.
Sain jopa vähän nukuttua, muuten sitten vaan makoilin sängyllä ja hengittelin supistusten läpi.
Lääkäri kävi yhdessä vaiheessa laittamassa A-vauvalle sydänääniä mittaavan spiraalin päälakeen kiinni. Eivät kuulemma tahtoneet saada molempien sydänääniä kuuluviin noilla normiantureilla, koska pojat olivat niin lähekkäin kohdussa.
Puoli kymmenen aikaan illalla alkoi tuntua siltä, että on pakko ponnistaa. Kätilö tutki kohdunsuun tilanteen ja yllättäen se olikin jo täysin auki. Sain luvan ponnistaa kevyesti aina supistuksen tullessa, edelleen kuitenkin kyljellään maaten.
Ei mene kuin puolisen tuntia ja A-vauvan päälaki näkyy aina kun ponnistan kevyesti. Saliin tulee synnytyslääkäri ja kolme avustavaa kätilöä meidän oman kätilön lisäksi. Minut avustetaan puoli-istuvaan asentoon ja saan ruveta ponnistamaan ihan kunnolla. Olin tosi väsynyt jo tässä vaiheessa ja tuntui etten mitenkään jaksa ponnistaa maailmaan kahta vauvaa. Loppujen lopuksi kaikki kävi kuitenkin tosi nopeasti. A-vauva tuli maailmaan klo 22.04, ja samantien meni B:n lapsivesi. B tulikin maailmaan suunnilleen kolmella ponnistuksella klo 22.07.
A-vauvaa en saanut edes nähdä synnytyssalissa, hänellä oli lyhyen napanuoran takia sydänäänet laskeneet ponnistusvaiheessa 70:n ja hänet vietiin ensin elvytettäväksi ja sen jälkeen vauvateholle. Lastenlääkäri tuli onneksi aika pian kertomaan, että kaikki on hyvin, en ehtinyt hirveästi edes säikähtää. B:n sain samantien ihokontaktiin ja hieman myöhemmin mies pääsi pesemään ja pukemaan pojan. Saatiin tietää myös poikien strategiset mitat: A 2250 g ja 47 cm, B 2440 g ja 46 cm. Päänympärykset oli muistaakseni noin 33 cm molemmilla.
Minkäänlaisia repeämiä mulle ei tullut eli siltä osin helppo synnytys. Sain B-pojan rinnalle pesun ja pukemisen jälkeen ja hän imikin topakasti molemmista rinnoista. Kävin pesulla ja sain vihdoin ruokaa. Minuahan pidettiin sektiovalmiudessa koko synnytyksen ajan, toisin sanoen en saanut syödä mitään ja juomistakin annettiin vain pieniä määriä.
Synnytysosastolta tuli hoitaja hakemaan B-vauvan, me mentiin miehen kanssa vauvateholle katsomaan pikku-A:ta. Mies joutui kärräämään minut pyörätuolilla, olin aika heikossa hapessa ja verenpaineet alhaalla. Pikkuinen A-poika oli kyllä kaikkine letkuineen ja hengitysmaskeineen niin surkea näky, että itku pääsi tältä äiskältä. Hoitaja kuitenkin vakuutti, että pojalla on kaikki kunnossa, oli vaan rankan syntymän jäljiltä vielä voimaton ja tarvitsi lämmittelyä ja apua hengittämiseen.
Siliteltiin pikkumiestä jonkun aikaa ja sit mies vei minut synnytysosastolle. Sain B-vauvan sänkyni viereen ja pääsin viimein nukkumaan.
A-poika oli teholla sunnuntai-iltaan asti, silloin saatiin hänetkin vierihoitoon. Sairaalasta kotiuduttiin seuraavana keskiviikkona ja siitäpä se arki sitten alkoi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti