Nyt ja tässä

Mun isot pikkumiehet nukahtivat justiinsa. Istun sängyn laidalla ja katson kun ne tuhisevat omissa pinniksissään.
Muistan miten alussa, uunituoreena äitinä, istuin sairaalasängyn laidalla ja tuijotin nukkuvia minivauvoja. Oli ihan käsittämätöntä, että ne oikeasti kuuluivat mulle. Molemmat. Ja mä rakastin niitä niin paljon, että rinnasta puristi ja silmistä valui vettä. En malttanut nukkua enkä käydä syömässä. Pelkäsin, että jos liikahdan lumous haihtuu ja huomaankin istuvani kotona tuijottamassa seinää.
Nyt mun minivauvoilla on ikää kuusi ja puoli kuukautta. Niistä on kasvanut isoja jänteviä poikia, jotka osaavat jo vaikka mitä ja oppivat edelleen lisää. Minä itse olen kasvanut ihmisenä kilometrin verran, koiralauman alfanaaraasta todelliseksi susiemoksi.
Silti edelleen hämmästyn sitä rakkauden hyökyaaltoa,  jonka nuo pienet miehet saavat aikaan. Edelleen istun iltaisin sängyn laidalla ja tuijotan nukkuvia vauvojani. Edelleen on ihan käsittämätöntä, että kaksi noin ihmeellistä ja ihanaa poikaa on mun ikiomia.
Sipaisen varovasti kädellä pörröistä vauvatukkaa ja suukotan pehmeää poskea. Pyyhkäisen omaan silmänurkkaan hiipineen kyyneleen kämmenselkään. Elämä on tässä ja nyt. Tässä on kaikki mitä onneen tarvitaan. Kaksi pientä poikaa <3

Kotiäitilook

Kun muut niin minäkin...


Normaalisti mun aamutoimiin kuuluu oman nassun osalta hampaiden pesu, hiusten harjaus, sipaus meikkipuuteria ja ripsiväriä. Aina ei jaksa meikata, voin painella menemään viikonkin ihan naturellina. Kuitenkin sitä kummasti piristyy kun hieman panostaa ulkonäköönsä, ei tarvii silmät kiinni ohittaa peilejä. Plus että mulla on tosi pienet silmät ja kalpea iho, ilman meikkiä näytän helposti väsyneeltä ja jotenkin kulahtaneelta.
Hiukset on mun tämänhetkinen murheenkryyni. Oon viimeksi ehtinyt kampaajalle elokuussa ennen poikien ristiäisiä. Ne on tällä hetkellä tosi raivostuttavan mittaiset; liian lyhyet jotta ne sais ponnarille ja kuitenkin niin pitkät että roikkuvat silmillä. Yleensä tuleekin vetäistyä joku hiuspanta päähän tai piilotettua tuo kuontalo huivin alle.
Vaatetus riippuu fiiliksestä, lämpötilasta, väsymyksen asteesta, tähtien asennosta ja milloin mistäkin. Harvemmin kuitenkaan farkkuja kotioloissa, koska enimmäkseen tulee vietettyä aikaa lattialla poikien viihdekeskuksena. Tavallisimmin hengailen kotona collegehousuissa ja hupparissa ja sinne sitten alle kelin mukaan joko lyhyt- tai pitkähihainen paita ja tarvittaessa legginsit.

Lenkille lähdössä

Tänään kaapista lähti päälle piiiiitkä valkoinen paita, äidiltä peritty villapaita vuodelta miekka ja kilpi ja mustat legginsit. Lenkin jälkeen kiskoin vielä nuo ihan järkyttävät, mutta silti maailman mukavimmat fleecepökät jalkaan leggareiden päälle.
En siis todellakaan ole mikään hotmama, mutta pääasia kai on että itse viihtyy. Enkä mä kyllä ennen lapsiakaan jaksanut kotipäivinä pahemmin ulkonäköön panostaa.
Ja vielä loppuun mainos: Tutipuu arpoo paketin, jossa on sekä pehmeää että kovaa sisältöä. Osallistumisaikaa on 31.1. saakka. Sinne siis. Hopihopi!



Myydään tyylitaju tarpeettomana...



Äiti on vähän väsynyt

Ihan ensin mainoskatko! Babiator-blogissa on menossa arvonta, käykää osallistumassa. Aikaa on 24.1 asti.

Sitten surkeaa vikinää ja valitusta menetetyistä yöunista. Meillähän alkuun ihan hirveä ongelma nukkumisen kanssa. Pojat vaativat joka ilta nukuttamisen joko kainaloon tai syliin ja usein jos heräsivät yöllä eivät suostuneet enää nukahtamaan pinnikseen. Ekat kaksi kuukautta mulla olikin lähes joka yö vähintään yksi vauva kainalossa tuhisemassa (niska ja hartiat kiitti...)
Välillä yöt meni jo tosi hyvin, pojat söivät kerran ja muuten nukkuivat mukisematta omissa sängyissään. Nyt sitten ollaan taas, kiitos Leksan, siinä tilanteessa että yöt on tosi katkonaisia. Jo yksistään nukuttaminen on noin tunnin kestävä show, jonka aikana ähistään, puhistaan, huudetaan, potkitaan sängyn laitoja, pyörähdetään jatkuvasti vatsalleen ja heitellään tuttia ympäri sänkyä. Tuo mahalleen kääntyily ei haittaisi, jos sitten nukahtais siihen asentoon, mutta kun ei. Poitsu äheltää aikansa mahallaan ja alkaa sitten huutaa. Parina iltana oon lopulta antanut periksi ja ottanut pojan kainaloon nukahtamaan ja siirtänyt nukkuvana pinnasänkyyn.
Uudelleen show alkaa noin puoli kolmen aikaan yöllä (sitä ennen on jo vaadittu useamman kerran henkilökuntaa nostamaan pudonnut tutti takaisin suuhun.) Ensin taas ähistään ja puhistaan, sit käännytään mahalleen ja huudetaan äiti hereille kääntämään Leo-herra takaisin selälleen. Sen jälkeen jatketaan ähinäpuhinaa ja heti jos äiti laittaa oman päänsä takaisin tyynyyn alkaa huuto. Tätä rumbaa kestää noin 45 minsaa, sen jälkeen äiskä saa nukkua puolisen tuntia ennen kuin jälkikasvu alkaa vaatia maitopullojaan. Yösyötön jälkeen on jälleen Leksa Show käynnissä. Oonkin nyt tehnyt niin, että syötän Leksan ensin niin se saa rauhassa riehua itsensä taas väsyksiin pinniksessään Empun syötön ajan eikä sitten valvota minua niin pitkään. Loppuyö menee yleensä kohtuu rauhassa, jokusen kerran joutuu etsimään kadonnutta tuttia pimeässä makuuhuoneessa.
Onneksi sentään Emppu nukkuu yönsä edelleen aika kiltisti. Välillä se saattaa herätä Leksan riehumiseen, mutta nukahtaa sitten nopeasti uudelleen. Neuvolassa tästä mainitsin, mutta kuuluu kuulemma tähän ikäkauteen. Voi olla että helpottaa jahka pikkumies oppii ryömimään tai sitten ei. Tosi lohduttavaa... Vaan onpa kerrankin jotain hyötyä siitä, että teki kolmivuorotyötä ennen äitiyslomalle jäämistä. Pystyn nukkumaan ihan hyvin päiväaikaan kun pojat on päikkäreillä. Nyt lopetankin tän narinan ja suuntaan hetkeksi nukkumaan. Jaksan sitten yöllä taas kukkua...

Tuplavahinko ja muita möläytyksiä

*ärrinmurrinpurrin* Läksin tänään poikien päiväunien aikaan käymään keskustassa kaupoilla. Ja tunsin taas olevani joku yleinen nähtävyys kun lykin menemään tuplavankkurien kanssa.
Hei haloo ihmiset! Siellä vaunuissa ei nuku Jeesus-lapsi vaan kaksi ihan tavallista vauvaa! Ei siis tarvii supatella ja osoitella sormella. Joku päivä mä vielä pysähdyn niiden tuijottelijoiden kohdalle ja huudan että "Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää!"
Vastaantulijoiden joukkoon mahtui myös pari mukahauskaa kommentoijaa, joita olis tehnyt mieli taputella valurautaisella paistinpannulla.
Kaikenlaisia aivopieruja on tullut kuultua tässä puolen vuoden aikana, tai oikeastaan jo raskaana ollessa. Tässä aivopierujen TOP 8:

1. Tuplavahinko
- Se, että sinä olit vahinko ei tarkoita sitä että kaikki vauvat olis. Juu, näitä on kaksi mutta ne on siitä huolimatta suunniteltuja ja toivottuja.

2. Otan osaa.
- Ai miksi? Onko joku kuollut? Mulla ei oikeasti tulis pieneen mieleenkään mennä pahoittelemaan sitä että joku on saanut vauvan. Uskokaa tai älkää niin myös monikkovanhemmat rakastavat lapsiaan ja ovat niistä onnellisia.

3. Mä olisin varmaan tappanut itseni jos olisin saanut kaksoset.
- Lupaatko? Se olis varmasti niiden kaksostenkin kannalta paras ratkaisu.

4. Sulla on siinä stereot.
- Joo niin on. Aattelin vielä asennuttaa subbarit perseeseeni niin saadaan bassot kunnolla jytisemään.

5. Onko nuo molemmat sinun?
- Ei, pöllin toisen synnäriltä kun se oli niin söpö. Ethän kerro kellekään?!

6. Eikö yksi riittänyt?
- No kun satuttiin saamaan hyvä "Kaksi yhden hinnalla" tarjous niin pakkohan se oli hyödyntää.

7. Onko nuo luomut vai kävittekö hoidoissa?
- What?! Asiahan ei kuulu sulle millään tavalla. Sama kuin minä menisin kysäisemään ventovieraalta äidiltä että mites on, teittekö tuon muksun ihan perinteisesti lähetyssaarnaajassa vai tuliko kokeiltua muita asentoja? Tsiisus! (uteliaille lukijoille voin paljastaa että meidän pojat on kyllä ihan kirjaimellisesti pantu alulle)

8. Kyllä kaksi menee siinä missä yksikin.
- Näin mulle on kerrottu. Taidan kuitenkin tehdä jotain väärin kun en onnistu tuossa. Vaihdan toiselle vaipan ja toisella on edelleen märkä vaippa. Tai jos ruokin toisen niin jostain kumman syystä se toinenkin vaatii ruokaa. Voisitko tulla meille kotiin näyttämään miten kaksi vauvaa saadaan menemään siinä missä yksikin?

Huhhuh taas, kyllä nousee verenpaineet tällä huumorintajuttomalla monikkomammalla. Kokeneemmat kaksosäidit tiesi kertoa, että tää vaan pahenee jahka pojat kasvaa ja siirtyvät vaunukopista ratasosaan istumaan. Blaah! Kiva yrittää aikanaan selittää pojille mikä on tuplavahinko ja miks ihmiset kattoo niitä kuin sirkuksesta karanneita apinoita.
Taidan joutua kustantamaan itelleni vihanhallintakurssin tai sit semmoisen kaapin kokoisen turvamiehen... Ugh! Olen avautunut. Hetkeksi taas helpotti.

Puolivuotisneuvola

Eilen käytiin siis poikien kanssa neuvolassa. Aika oli niinkin aikaisin kuin 8.15, ei sovi ollenkaan meidän päivärytmiin mutta minkäs teit. Toinen vaihtoehto olis ollut puolenpäivän aikaan, ja se taas olis mennyt päällekkäin päikkäreiden kanssa (meillähän pojat ei jousta päikkäriajasta yhtään, ei ainakaan ilman hirveää huutoa...)
Mulla oli kello soimassa klo 6.30 ja siitä huolimatta onnistuin nukkumaan pommiin. Minä joka oon totaalisen neuroottinen aikataulujen suhteen, nukun nykyään jatkuvasti liian pitkään. Vissiin vähän liikaa univelkaa kertynyt tässä puolen vuoden aikana...
Herättiin klo 7 ja verenpaineet nousi ihan kiitettävästi kun yritin saada aamutoimet tehtyä ja pojat syötettyä 45 minuutissa. Jotenkin onnistuin ja vähän vaille kahdeksan mulla oli kaksi kiukkuista pikkumiestä vaunuissa valmiina lähtöön. Neuvolaan ei oo onneksi matkaa kuin reilu kilsa, joten ihan oltiin ajallaan perillä.
Tällä kerralla ei onneksi tullut rokotuksia, joten selvittiin ilman itkuraivareita ja muutenkin mittaukset ja muut tutkimiset meni tosi nopeasti. Empulla oli ekaa kertaa hieman vierastamisen elkeitä, saattoi tosin johtua myös turhan aikaisesta aamuherätyksestä.
Saatiin kehuja poikien siististä ihosta, muutenkin oli asiat mallillaan. Tasaisesti kasvavat, joten ruokapuoli on kunnossa ja kehityskin etenee ihan ikätasoisesti. Sovittiin seuraava käyntiaika, höpöteltiin hetki niitä näitä, puin pojat ja sit suunnattiin kaupan kautta kotiin. Pojat nukahtivat vaunuihin heti kun päästiin neuvolan ovesta ulos ja nukkuivat puolitoista tuntia.
Ilmeisesti neuvolareissu kävi pikkumiehille työstä kun herättyään söivät soseen ja maidot ja olivat vaipanvaihdon jälkeen jo ihan kypsiä päiväunille. Siispä ulkovaatteet takaisin päälle ja ukot vaunuihin nukkumaan. Puoli viiden aikaan herättelin pojat päikkäreiltä, olisivat varmaan muuten nukkuneet yöhön asti. On se rankkaa tuo vauvan elämä.
Loppuun vielä viralliset puolivuotismitat ja neuvolatädin kommentit.

EEMELI
Paino: 7810 g
Pituus: 67 cm
Päänympärys: 44,5 cm
"Reipas poika, kasvat hyvin. Korvike + d-vit., kevyt sekaruoka. Vatsallasi pyörit napasi ympäri hienossa asennossa. Siisti iho, yöllä syöt kerran. Jokellusta, tavulauluja."






LEO
Paino: 7460 g
Pituus: 66,6 cm
Päänympärys: 43,8 cm
"Reipas poika, kasvat hyvin. Vatsalla hyvässä asennossa, navan ympäri pyörit, mittarimatoharjoituksia. Kaunis iho, öisin syöt kerran. Korvike + d-vit., kevyt sekaruoka. Tavulauluja yms."

Emppu ja Leksa 6 kk

Äidin isot pikkumiehet täyttävät tänään puoli vuotta. Raskausaikana päivät ja viikot matelivat, nykyisin taas kokonaiset kuukaudet hujahtavat ohi valonnopeudella.
Alle 2,5 kiloisista vastasyntyneistä on äkkiä tullut seurallisia ja vilkkaita ihmisenalkuja. Pojat oppivat koko ajan uusia asioita ja ovat kaksosuudestaan huolimatta täysin omanlaisiaan persoonia.
Fyysisessä kehityksessä meillä mennään aikalailla tasatahtiin. Leksa on alusta asti ollut Emppua jäntevämpi, kuitenkin Emppu on yleensä se joka ensimmäisenä hoksaa miten joku uusi asia tehdään.
Tällä hetkellä pojat:
- kääntyvät selältä mahalleen ja satunnaisesti myös mahalta selälleen
- mahalla ollessaan pyörivät akselinsa ympäri, eteenpäin eivät vielä osaa lähteä
- istuvat tuettuna
- tarttuvat esineisiin yhdellä kädellä ja osaavat siirtää esineen kädestä toiseen
- laittavat suuhunsa kaiken minkä käteen saavat
- jokeltelevat, nauravat ääneen ja höpöttelevät paljon myös keskenään
- Leksa on oppinut päristelemään, superhauskaa etenkin ruoka-aikaan
- nukahtavat iltaisin noin klo 22, heräävät syömään neljän aikaan ja jatkavat sen jälkeen uniaan noin klo 8 asti.
- päivällä nukkuvat yhdet pitkät (noin 4 h) päiväunet, lisäksi aamulla ja alkuillasta lyhyet torkut
- syövät reippaasti kiinteitä ruokia (kasvikset, hedelmät, marjat, puuro, liha, kala, kana), maitoa menee vuorokaudessa noin 600 ml

Puolivuotisneuvola meillä on keskiviikkona, silloin siis tulossa neuvolapostaus ja poikien viralliset 6 kk mitat.

Mistä on hyvät äidit tehty?

Siihen aikaan, kun meidän pojat olivat vasta pilkkeenä isänsä silmäkulmassa, pyörin paljon sekä Kaksplussan että Vauvan keskustelupalstoilla. Minua hämmästytti se fanaattisuus ja raivokkuus, jolla useat "palstamammat" äitiyteen suhtautuivat. Greenpeace-aktivistit ja jalkapallohuligaanit vaikuttavat näiden superäitien rinnalla suorastaan leppoisilta kavereilta.
Päätinkin listata tähän postaukseen hyvän äidin tuntomerkit, suoraan keskustelupalstojen kuumasta ytimestä poimittuna. Tämän luettuasi osaat keskustella Vauva.fissä kuin todellinen Superäiti ja ennen kaikkea kasvattaa lapsesi parhaalla mahdollisella tavalla.

Imetys
Hyvä äiti imettää lastaan vuoden ikään asti. Vaikka sitten rinnat verta vuotaen ja vauva kellon ympäri tississä roikkuen. Luovuttaa ei saa eikä tuttipulloon turvautua, muuten lapsesta tulee sairas niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Taaperoimetys ei kuitenkaan ole suotavaa. Se on ällöttävää. Ja sairasta. Hyi.

Kiinteät ruoat
Kaikkein paras ja lapsiystävällisin vaihtoehto olisi täysimettää riittävän pitkään ja aloittaa kiinteät suoraan sormiruokailulla. Jos kuitenkin haluat antaa lapsellesi soseita, tulee niiden olla itsetehtyjä ja mieluiten luomua. Kaupan purkkiruokia ei saa syöttää, lapsesta tulee allerginen ja muutenkin sairas.

Päivähoito
Ai mikä päivähoito? Hyvä äiti hoitaa lapsensa kotona. Piste. Vähintään kolmivuotiaaksi, mielellään pidempään.
Perheen taloudellinen tilanne ei saa olla esteenä lapsen kotihoidolle. Asukaa vaikka veneen alla kunhan muistatte, että lapsen paikka on kotona äidin kanssa.
Päiväkotiin laitetut lapsiparat kärsivät vielä aikuisenakin hylätyksi tulemisen tunteesta, tunne-elämän häiriöistä ja ties mistä. Lisäksi päiväkodissa sairastuu. Nih.

Vaipat
Todellinen Superäiti ei käytä lapsellaan ollenkaan vaippoja. Hän vessahätäviestii pienokaisensa kanssa. Tästä syystä hänen silmäteränsä osaa todennäköisesti käydä potalla jo ennen yksivuotissyntymäpäiväänsä.
Jos vessahätäviestintä ei luonnistu, voi hyvä äiti turvautua myös kestovaippoihin.
Kertakäyttövaippoja ei missään nimessä tule käyttää. Ne tuhoavat sademetsien lisäksi lapsen herkän ihon ja aiheuttavat pysyviä vaurioita ihmistaimen herkkään mieleen.

Perhe
Ydinperhe sen olla pitää. Isä, äiti, lapset, kultainennoutaja, omakotitalo ja farmariauto (tai ainakin isä, äiti ja lapset. Lapsia ei saa laittaa päiväkotiin siksi että olis varaa maksaa se talo ja auto...)
Kaikenlaiset muut kokoonpanot (yh:t, naisparit, miesparit, susilaumat, keksi itse lisää) aikaansaavat henkisesti pahoinvoivia lapsia, joita kiusataan koulussa ja joista tulee isona psykopaattisarjamurhaajia.

Psyyke
Hyvä äiti on aina iloinen ja kärsivällinen. Aurinkoinen ja pullantuoksuinen kodinhengetär, jonka hymy ei hyydy tiukoissakaan tilanteissa.
Hyvä äiti ei hermostu eikä varsinkaan huuda lapselle. Ei vaikka lapsi rikkoisi isomummin perintömaljakon, piirtäisi tapettiin vedenkestävällä tussilla tai saisi itkupotkuraivarin kaupan kassalla ruuhka-aikaan.
Hyvä äiti ei ole koskaan väsynyt. Olkoon koliikkivauva, korvatulehduskierre tai ADHD, hyvä äiti jaksaa, jaksaa ja jaksaa.
Ylipäätään hyvä äiti on sekoitus Muumimammaa, McGyveria ja Duracell-pupua. Ihmeellinen taruolento, jonka voi bongata parhaiten netin mammapalstoilta. Livenä tätä vilkasliikkeistä olentoa ei ole tainnut kukaan nähdä. Vai onko?

Kuvia kännykän kätköistä

Poikien päikkäreiden aikaan innostuin perkaamaan kännykästä löytyviä kuvia ja siirtämään niitä koneelle. Vuorossa on siis kuvapostaus. Noista kuvista näkeekin hyvin, miten poitsut ovat kasvaneet.



Leksa kahdeksan tunnin ikäisenä

Edessä niin valoisa tulevaisuus, että ihan häikäisee
(Emppu 1 vko)

Pieni mies, iso haalari
(Emppu 1 vko)

Sukat kädessä ja päällä hirmuisen suuri (44 cm) body.
Ikää tais olla Eemelillä kaksi viikkoa.

Pikku-Leo kahden viikon iässä

Leksa ja Emppu, ikää pari päivää vaille kuukausi.
Tässä vaiheessa Leksa oli vielä selvästi isompi.

Poikien "viralliset" 2 kk kuvat.
Yläkuvassa Emppu, alhaalla Leksa.

 

Leksa selittää ja Emppua ei vois vähempää kiinnostaa.
Ikää 2,5 kk.



Emppu oli taas onnistunut keplottelemaan itsensä äiskän kainaloon ♥

Liikaa vaatetta?
Empun mielestä ainakin.

Emppu ja Leksa 3,5 kk

Leksan ensikosketus luumusoseeseen.
Hyvää oli.

4 kk pyjamabanaanit mummon sylissä.

Lahja 4 v. ja Leo 4 kk.
Onni on lämmin koirakaveri ♥



Hengissä ollaan!

Pahoittelut pitkästä tauosta, tässä on ollut liiankin paljon kaikenlaista stressiä ja sähellystä.
Joulu meni leppoisasti, olin poikien kanssa aatonaatosta joulupäivän aamuun vanhempieni luona. Joulun jälkeen käväistiin Rovaniemellä miehen tädin luona, ja uusi vuosi oltiin ihan vaan kotosalla.
Pojat on olleet enimmäkseen kilttejä ja hyväntuulisia. Kova kytö olis kummallakin päästä ryömimään, ja sitten kiukustuvat kun eivät kovasta yrittämisestä huolimatta pääse eteenpäin. Leksa kyllä pyörii jo ympyrää varsin näppärästi, ei luulis kauaa menevän kun alkaa mönkiä myös eteenpäin.
Yritän huomenna saada fiksumman postauksen aikaiseksi, kuviakin olis paljon sekä kamerassa että kännykässä...